Historia

Perustaminen ja toiminnan alkuvaiheet

Aloite ratsastusyhdistyksen perustamisesta Ouluun syntyi huhtikuussa 1946. Idean isä lienee ollut everstiluutnantti A. Saarnio 1. divisioonan esikunnasta. Aloite sai koemerkinnässä kannatusta. Ensimmäinen perustava kokous pidettiin 15.5. ja toinen perustava kokous 12.7.1946 Oulun varuskuntakerholla. Alku oli hyvin sotilasvetoinen, sillä perustajajäsenet olivat 13 sotilashenkilöä ja yksi komisario. Kokous oli yksimielinen siitä, että hevoskanta oli huomattavasti paranemaan päin ja Ouluun oli tarpeellista perustaa ratsastusurheilua edistävä yhdistys. Perustetun yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kapteeni Ensio Siilasvuo.

Uuden yhdistyksen ratsastusharjoitukset pidettiin Oulun kasarmilla 1-2 kertaa viikossa. Kouluttajina toimi puolustusvoimien henkilöstö. Käytössä oli armeijan kymmenkunta hevosta ja jäseniä seurassa noin 70. Maksua ei peritty upseereilla, aliupseereilta eikä ratsastavilta poliisikonstaapeleilta, mutta siviilien, naisten ja vartiokonstaapelien tuli suorittaa maksu. Jo vuonna 1948 järjestettiin viidet kilpailut ja kunnostettiin Alppilaan pieni maneesi kantamalla ensin ulos saksalaisille tarkoitetut olkikengät.

Ensimmäiset kansalliset kilpailunsa OR järjesti vuonna 1950, jolloin kilpailtiin viestiratsastuksen Suomen mestaruuksista. Alkuvuosikymmenten kilpailutoiminta oli muutenkin monipuolista; kiitolaukkakilpailuja, koulu- ja esteratsastusta, hiihtoesteratsastusta, maastoesteitä, suunnistusratsastusta ja risulaukkaa.

1950-luvun olympialaiset tuntuivat Oulussa saakka

Seuran toiminta oli luonnollisesti kovin riippuvainen puolustusvoimien kalustosta ja henkilöstöstä. Niinpä 1950-luvun alussa jouduttiin hevos- ja kouluttajapulaan, kun armeija siirsi puolet hevosista Lappeenrantaan 5-otteluvalmennukseen vuoden 1952 Helsingin olympialaisia varten. 6-8 hevosella toimintaa kuitenkin jatkettiin. Pari vuotta myöhemmin puolustuslaitoksen hevoskanta aiottiin lopettaa ja hevosille alettiin antaa vetokoulutusta. Vuonna 1957 käytössä oli enää neljä hevosta, lisäksi upseereilla nimikkoratsut.

Hevos- ja kouluttajavaikeudet laimensivat oululaissenioreiden kiinnostusta ratsastukseen. 1950-luvulla alkoi sen sijaan junioreiden esiinmarssi. Ensimmäiset OR:a edustaneet junioriratsastajat osallistuivat kansallisiin kilpailuihin vuonna 1959. Uudelle vuosikymmenelle siirryttäessä oli OR:n 72 jäsenestä junioreja jo yli puolet.

OR:n puheenjohtaja vuosina 1955-57 ja 1960 oli everstiluutnantti Mauno Roiha, joka toimi vuonna 1955 SRL:N määräämänä olympiajoukkueen ylivalmentajana. Evl. Roiha valittiin myös Tukholman olympiakisoihin ainoaksi kouluratsastajaksi Suomesta.

Vanhalta kasarmilta Hiukkavaaraan

1960-luvulla Puolustusvoimien hevosmäärä alkoi jälleen kasvaa ja seuran toiminta vilkastui. Kesällä 1961 pääosa hevosista siirrettiin vanhalta kasarmilta Hiukkavaaran kasarmille. Sinne siirtyi samalla OR:n toiminnan painopiste. Kouluttajina toimivat maj. Kiira, kapt. Wanamo, kapt. Kärki ja vääp. Eljas Surkka, joista viimeksi mainittu oli jo kymmenkunta vuotta toiminut kouluttajana ja kilpaillut kansallisella tasolla. Hiukkavaaran hevoset olivat kuitenkin suomalaisia ajohevosia. Niillä harjoittelu ei tyydyttänyt, joten seuran puuhamiehet ryhtyivät suunnittelemaan oman tallin perustamista.

Äimärautiolle!

Seuran oman tallin paikka löytyi Äimärautiolta, jossa ennestään jo oli ravirata. Rakennus sijoitettiin raviradan etusuoran kaarteen kohdalle, nykyisen autokatsomon paikalle. Talli valmistui vuonna 1965 vanhasta parakista talkoovoimin. Karsinoita tuli 15 hevoselle. Hevosten ostomatka suuntautui Puolaan, josta tuotiin 10 lämminveristä hevosta. Kaikki hevoset tulivat yksityisille omistajille ja ne luovutettiin seuralle opetuskäyttöön. Alkeisopetus säilyi edelleen Hiukkavaaran kasarmeilla armeijan hevosilla, joten Äimäraution tunneille pääsivät vasta alkeisvaiheet ohittaneet ratsastajat.

Pian puolalaishevosten saavuttua uuteen talliin kävi selväksi, että ne suhtautuivat ratsastukseen kukin omalla persoonallisella tavallaan. Joukossa oli ainakin kaksi vihaista, yksi heittäytyi satuloitaessa maahan, kolmas sekosi tuulisella ilmalla...! Jo seuraavana vuonna kansallisissa kisoissa alkoi kuitenkin esiintyä Äimäraution lämminverisiä. Lähes kaikki hevoset opetettiin myös ajolle.

Oman tallin saaminen räjäytti seuran jäsenmäärän mahtavaan kasvuun. Jäsenmäärä yli kolminkertaistui kahdessa vuodessa. Vuonna 1966 jäseniä oli jo 249, joista junioreja vähän yli puolet. Myös kilpailutoiminta lähti rajuun nousuun. Ensimmäinen Suomen mestaruus saatiin OR:lle vuonna 1967, kun nykyisin raviohjastajana tunnettu Pekka Korpi voitti juniorien rataesteratsastuksen ja maastoratsastuksen mestaruudet puolalaishevosella Nowator.

1960-luvun lopulla päästiin sellaiseen taloudelliseen tilanteeseen, että seura saattoi aloittaa omien hevosten hankkimisen tuntikäyttöön. Jäseniä oli vuonna 1970 jo peräti 310. Kultaisia ratsastusmerkkejä suoritettiin sinä vuonna viisi kappaletta.

Ratsastus Hiukkavaarassa päättyy

Hevoset olivat loppuneet Oulun vanhalta kasarmilta jo kauan sitten. Puolustusvoimien merkittävä osuus seuran toiminnassa tuli lopullisesti päätökseen helmikuussa 1971. Puolustusvoimat lopetti kokonaan hevosten pitämisen myös Hiukkavaarassa. Osa hevosista siirrettiin Kajaaniin ja loput myytiin huutokaupalla.

Nyt myös alkeisopetus siirtyi Äimärautiolle. Tulijoita oli enemmän kuin tunneille voitiin ottaa. Käytössä oli yhdeksän yksityishevosta ja kolme seuran omaa hevosta. Palkattiin ensimmäinen päätoiminen ratsastuksenopettaja Liisa Saukkonen. Vuonna 1973 Pekka Mäkelä perusti Pikkaralaan Oulun Ratsastuskoulun, joka toimi OR:iin kuuluvana vuoteen 1978 saakka.

Vilkasta toimintaa ja tilaongelmia

Seuran omat hevoset olivat aluksi poikkeuksetta suomenhevosia. Vähitellen hankittiin myös lämminverisiä ratsuja; vuonna 1974 tuli Länsi-Saksasta kolme hevosta, vuonna 1977 Tanskasta viisi ruunaa. Ponien hankkiminen alkoi vilkkaan väittelyn jälkeen vuonna 1978. Silloin ratsuja oli seuran käytössä jo 17. Kesäleirien järjestäminen alkoi vuonna 1977 ensin Haukiputaalla ja Ylikiimingissä, myöhempinä vuosina Utajärvellä. Kurssi-, kilpailu- ja muu seuratoiminta pyöri vilkkaasti, vaikka ainoa ratsastuskenttä oli taivasalla.

Lopulta tultiin tilanteeseen, jossa talli oli auttamatta käynyt ahtaaksi ja huonokuntoiseksi. Alunperin 15 hevosen talliin oli mahdutettu 28 hevosta ja ponia. Vanhaa rakennusta tuettiin ja korjattiin, mutta sen kunto oli lohduton. Maneesin puuttuessa tuntitoiminnassa olla talvisin monen kuukauden taukoja, kun kenttä oli kauttaaltaan jäässä. Sellainen kiristi myös taloutta. Uutta tallinpaikkaa etsittiin Hietasaaresta, Maikkulasta ja Iinatista.

Rakentamisen vuosikymmen

Tositoimet uuden tallin ja maneesin saamiseksi käynnistettiin vuonna 1980, kun kaupungin kanssa päästiin sopimukseen uudesta ratsastuskeskuksen paikasta Äimärautiolla. Puiden kaataminen uudella alueella aloitettiin toukokuussa 1981. Uusi talli perustettiin osakeyhtiömuotoon. Karsinoita tuli 41, joista 22 seuralle. Rankasta rakennusurakasta päävastuun kantoivat OR:n puheenjohtajat Simo Heikkinen ja Tor-Erik Melin. Hevoset ja ponit siirrettiin jonossa taluttamalla vanhasta tallista uuteen talliin juhlamenoin 5.10.1983. Talli tuli nopeasti täyteen ratsuja viimeistä karsinaa myöten.

Maneesin rakentaminen Äimärautiolle alkoi syksyllä 1984. Seuran puolesta rakennustöitä valvoi Simo Heikkinen. Seura rahoitti koko rakennushankkeen lainoilla, jotka Oulun kaupunki takasi. Talkoitakin pidettiin. Maneesin avajaiskisat olivat 24.3.1985. Näin Äimärautiolla siirryttiin aivan uuteen sisäratsastuksen aikakauteen.

Oulun Pokaali

Vuonna 1985 alkoi uusi aikakausi myös sikäli, että OR alkoi järjestää yhdessä Ratsastusseura ORK:n kanssa raviradan keskiviheriöllä kansallisia A-tason este- ja kouluratsastuskilpailuja, Oulun Pokaalia. Tässä ensimmäisessä Oulun Pokaalissa vieraili yli 10.000 katsojan lisäksi myös ikimuistettava Sanna-myrsky, joka mm. teki kilpailukanttiinista "Suomen nopeimmin kaatuneen yrityksen".

Talousahdinko ja maneesin myynti

Parin maneesivuoden jälkeen seura joutui ylivoimaisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Oli tallilaina, hevostenostolaina, lähes miljoonan markan maneesilainat ja vielä tuli huono satovuosi, joka nosti rehujen hinnat taivaisiin. Ratsastustunnit olivat aivan täynnä, seniorien harrasteratsastus lähti nousuun, mutta rahoitusvaje oli toivoton. Kesäleirien pito loppui, kun Utajärven kunta myi leiripaikan. Useat tuntiratsut sairastelivat yhtäaikaa.

Jo alun alkaen maneesihankkeeseen oli ryhdytty välipuheilla, että tarvittaessa Oulun kaupunki lunastaa hallin itselleen. Lunastukseen tähtäävät neuvottelut kaupungin kanssa aloitettiin vuoden 1986 alussa. Kaupunki lupautuikin lunastamaan hallin, mutta vuokrapyyntö hallista oli ylivoimaisen suuri. Seurasi lähes kolme vuotta kestänyt selvittelyjakso. Viimein kaupunki lunasti maneesin omakseen kauppakirjalla 17.11.1988 ja maneesilainavastuut siirtyivät kaupungille. Seura otti uutta lainaa 220.000 mk ja maksoi sillä kaupungille takautuvasti maneesivuokria kahdelta vuodelta. Maneesi vuokrattiin seuralle mainospaikkoineen jatkossa 2.000 markan kuukausivuokralla. Asia oletettiin saadun pitkäaikaiseen, molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun.

Ratsastuskoulutoiminnan luovuttaminen

Vaikka seuralla oli palkattu päätoiminen ratsastuksenopettaja ja tallityöntekijä, suuri osa ratsastuskoulun pyörittämiseen ja yksityishevosten hoitoon liittyvästä työstä tehtiin talkoovoimin. Seuran hoidettavana oli omia ja yksityisratsuja uudessa tallissa yleensä 30-40 kappaletta. Toiminta oli jatkuvasti laajentunut. Etsinnöistä huolimatta halukasta toiminnanjohtajaa ei ollut löytynyt. Voimavaroista ja toimihenkilöistä oli puutetta.

Näissä olosuhteissa katsottiin, ettei ratsastuskoulutoimintaa ollut enää tarkoituksenmukaista hoitaa seuran voimin. OR myi 2.5.1988 omistamansa hevoset, ponit ja ratsastuskoulutarvikkeet Oulun Ratsastuskeskus Ky-nimiselle yritykselle sekä vuokrasi sille koulutoimintaan käytetyt tallitilat. Yrityksen perustivat seuran entiset ratsastuksenopettajat Anna-Leena Runtti ja Jaana Aitta. Kauppahinnalla saatiin maksetuksi loppuun seuran tallia ja hevoshankintoja varten ottamat lainat.

Keskittyminen ratsastusalueisiin ja urheilutoimintaan

Kun seura oli luopunut ratsastuskoulusta ja yksityishevosten hoitamisesta, sen keskeiseksi tehtäväksi jäi huolehtia ratsastusalueiden, kaluston ja ratsastustoiminnan yleisten edellytysten kunnossapidosta ja kehittämisestä sekä varsinaisesta urheiluseuratoiminnasta.

OR ryhtyi mm. järjestämään säännöllistä valmennusta, tukemaan kilpailijoiden kilpailumatkoja. järjestämään maneesin käyttöä, parantamaan tallialuetta ja estekalustoa, järjestämään entistä enemmän kilpailutoimintaa ja hankki hevosten kuljetuskalustoa jäsenten käyttöön. Jäähallissa pidetyn Oulu Horse Show'n seura järjesti kahdesti, vuosina 1991 ja 1992. Vuodesta 1992 alkaen toimintaan tuli mukaan uutena lajina vikellys.

Ainoaksi omassa käytössä olevaksi toimitilaksi seuralle oli jäänyt toimistoksi muutettu tallin pukuhuone. Vuonna 1991 seura rakennutti tallin lisäsiiveksi oman kerhotilan, keittiön ja toimiston, OR-klubin.

Uusi ratsastuskeskus oli perustettu entiselle merenpohjalle, jolle kaupunki oli ajanut täytemaita. Maneesin edessä oleva ratsastuskenttä oli huonon pohjan vuoksi käyttökelvoton.

Kentän kunnostuksesta neuvoteltiin kaupungin edustajien kanssa useita vuosia. OR aitasi kentän ja kunnosti kentän pohjan omin varoin vuonna 1991. Vuonna 1993 kenttä kunnostettiin uudelleen seuran ja kaupungin yhteistyönä. Jälleen uusi perusteellinen kunnostus toteutettiin vuonna 1995. Kaupunki rakensi maastoon ratsastusreittejä vuonna 1992.

Maneesin vuokrasopimus ja kunto-ongelmat tuottivat jatkuvaa päänvaivaa ja työtä. Vuonna 1993 kaupunki korotti maneesin kuukausivuokran kaksinkertaiseksi. Ovet olivat vaaralliset ja OR joutui teettämään niihin muutostyöt. Katon vuotamisesta aiheutunutta pohjan jäätymistä pyrittiin estämään suolauksilla ja karhitsemisilla. Vuonna 1994 kaupunki ilmoitti jälleen vuokrasopimuksen irtisanomisuhasta, mutta neuvottelut yhtiöittämis ym. vaihtoehdoista johtivat entisen vuokrasopimuksen jatkamiseen. Vuonna 1995 kaupunki korjasi maneesin katon ja paransi valaistusta.

Vuonna 1994 OR liittyi perustajajäsenenä Pohjois-Suomen Ratsastusjaosto ry:een, jonka SRL sittemmin nimesi parhaaksi vuonna 1995 Suomessa toimineeksi ratsastusjaostoksi. Oulun Pokaali ja Oulu Horse Show siirtyivät vuodesta 1995 alkaen jaoksen järjestettäviksi.

Uusi ratsastuskouluyrittäjä

Oulun Ratsastuskeskus Ky toimi seuralta vuokratuissa tiloissa ratsastuskoulunpitäjänä lähes seitsemän vuotta, kunnes muutti Etelä-Suomeen helmikuun lopussa 1995. OR piti siirtymäkautena pienimuotoista ratsastuskoulua kolmen kuukauden ajan. 1.6.1995 alkaen ratsastuskoulutilat vuokrattiin Pekka ja Sarita Reunaselle ja toimintansa aloitti Äimäraution ratsastuskoulu.

Kilpailumenestystä

Nuoren OR:n esiintyminen kansallisilla kilpakentillä alkoi vuonna 1953, kun luutnantti Lyly ja ylikersantti Surkka ratsastivat kilpaa Puolustusvoimien hevosilla.

Kuluneen puolen vuosisadan aikana OR:n kilpailumenestys on sittemmin ollut mittavaa. Suomen mestaruuksia on voitettu seitsemän kertaa, SM-hopeaa neljä kertaa ja SM-pronssia kolme kertaa. Pohjoismaiden mestaruuskilpailusta ovat Suomen joukkueessa mukana olleet OR:n ratsastajat tuoneet PM-hopeaa ja PM-pronssia. Seuralla on ollut ratsastaja ponien EM-kilpailuissa sekä useita ratsastajia muissa kansainvälisissä edustustehtävissä. Vilkkaimpana viikonloppuna eri puolilla Suomea on kilpaillut jopa 20 OR:n ratsukkoa saavuttaen koulu- ja esteratsastuksessa yhteensä 28 sijoitusta.

1990-luvulla kansallisella tasolla on kilpaillut vuosittain yli 20 ratsastajaa. Vuonna 1995 SRL:n rankinglistalla lajissaan kymmenen parhaan joukossa on ollut peräti kuusi OR:a edustanutta ratsastajaa.