Tiedotearkisto
Materiaalisalkku
Linkit
Palaute
 Vikellys

Vikellys on voimistelua hevosen selässä ympyrällä musiikin tahdissa. Lisätietoa www.ratsastus.fi/vikellys Suomessa.

Äimän vikeltäjät esiintyvät mielellään erilaisissa tapahtumissa. Kysy lisää valmentaja Hanna Pääkköseltä p. 050562665

 

 

 

Oulun Ratsastajien vikellysjoukkue Äimän vikeltäjät treenaa pääsääntöisesti kaksi kertaa viikossa. Liikkeitä harjoitellaan myös kuivaharjoitteluna vikellystynnyrillä eli pukilla. Lomilla voidaan pitää taukoja ja ennen kilpailuja sekä näytöksiä järjestää ylimääräisiä treenejä.

Vikeltäjät ovat osallistuneet vikellyskilpailuihin keskimäärin kaksi kertaa vuodessa. Vuonna 2010 vikeltäjät osallistuvat kilpailuihin Turussa. Aikaisempina vuosina vikeltäjät ovat osallistuneet kilpailuihin Oulussa, Siilinjärvellä ja Turussa. Äimän vikeltäjien joukkue on esiintynyt mm. Kuninkuusraveissa Oulussa 2010 sekä ratsastuskilpailuiden väliajalla. Vikeltäjät ovat keränneet rahaa kilpailumatkoihin ja vikellystarvikehankintoihin pitämällä kisakanttiinia OR:n järjestämissä ratsastuskilpailuissa.

Vikellys maksaa 5€/ valmennuskerta ja maksetaan suoraan valmentajalle.

Vikellysjoukkueen valmentajana toimii Hanna Pääkkönen p. 0505625665

Jos haluat aloittaa vikellyksen tai on muuta kysyttävää, ota rohkeasti yhteyttä valmentajaan - uusia vikeltäjiä otetaan mukaan koko ajan!

Vikeltäjät Turussa aluetason vikellyskilpailuissa 2006 yhdessä O-Ri:n vikeltäjien kanssa
 
 © 2005 Oulun Ratsastajat SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu